maanantai 11. huhtikuuta 2011

Perheväkivalta-Family Violence

Tämä asia on kuuma peruna minulle. Karvat nousevat. Puolustushormonit lisääntyvät. Syyllisyyden tunteita. Viha. Suru. Haluan sopeutua, tehdä kaikki paremmin. Anna vielä mahdollisuus. Samaan aikaan haluan vetäytyä sisälle, pitää itsestäni kiinni jos minä vielä löydän itseni. Jaksaminen. Juokse pois. Pysy paikalla. Pelko jatkuvasti. Lapset: he aistivat että jotain on tapahtunut jos ei ole näkynyt, kuulunut. Haluan jutella toisen ihmisen kanssa ja tarkistaa olenko minä vielä järjissäni enää - tai onko parempi mennä hullujenhuoneeseen! Haluan jutella jonkun kanssa mikä tukee, vahvistaa omia tunteita ja kertoo vaihtoehdot. Häpeä. Jos et ole kokenut väkivaltaa et tiedä oikeasti mitä se on, miltä se tuntuu, kuinka se vaikuttaa joka askeleella, ajatuksessa ja hengityksessä.

Väkivalta - erikoisesti fyysinen mutta myös henkinen on kielletty! Piste. Ei kenelläkään ole oikeus tai syy että käyttää väkivaltaa. Laki on muuttunut mutta vielä uhri tarvitsee juosta pois ja jättää kaikki omaisuus taakseen. Poliisit usein ei uskotta tapauksia. Maaseudulle on usein pitkät välimatkat. Alkoholin käyttö vaikuttaa asioihin. Minulle on kokemukset poliisin kanssa ja kuinka vaikea he pystyvät olemaan.

Väkivalta lapsille. Hiljaisuus. Olen nähnyt jälkiä. He kantavat jälkiä koko elämänsä läpi. Mihin lapset menevät jos he kokevat väkivaltaa? Kehen he luottavat? Kenelle he puhuvat? Julkinen ja yksityissektori tarvitse vielä paljon apua kuinka tunnistaa, kohdata ja käsitellä lapsen kohtaama väkivalta.

Henkinen-suullinen väkivalta: olen syyllinen. Jokainen meistä on käyttänyt kieltämme raa’asti toisia kohtaan. Läsnäoleminen ja tietoisuus ovat ensimmäisiä askeleita että ihmiset eivät käyttäydy noin.

Jäljet on. Molemmille. Lapsille. Ei kukaan perheissä pysty olemaan ”merkitsemättä”. Ilman turvakeskuksia, kriisiapulinjoja ja kunnan sekä valtakunnallista tukea olemme hukkassa. Pohjois-Karjalassa, myös Kainuussa ja Lapissa on liian vähän turvakeskuksia ja liian pitkät välimatkat. Vapaaehtoisia ihmisiä ja taloja tarvitsemme. Tarvitsemme myös lisää tietoa kaduille, kouluille ja sosiaalitoimistoille. Kaikki hoitajat mitkä tukevat väkivalta uhreja ja tekijöitä, eli psykologit, psykoterapeutit, henkiset ohjaajat jne pystyvät auttamaan kriisitilanteessa. He pystyvät käymään läpi kaikki solmut mikä oli ennen väkivaltaa ja myös auttamaan uuden rakentamisen pitkässä prosessissa. Tarvitsemme lisää ihmisiä mitkä ovat kokeneet väkivaltaa ja selviytyneet ja tarvitsemme lisää koulutettuja ihmisiä (lyhyt- ja kriisiterapia). Ennaltaehkäisevät toimenpiteet. Tekijät myös tarvitset apua. Lapset ensin.

Mistä saamme rahoitusta? RAYltä, yksityislahjoitukset, painostaa kuntien väliseen yhteistyösopimukseen, myös valtio osallistuu. Lian kauan olemme riippuvainen määräaikaiset rahoitukset. Vapaehtoisia ovat peruspilari.

Mutta se ei riitä. Väkivaltapalvelut tulee määritellä lainsäädännössä sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluiksi, joiden järjestämisestä on vastuu kunnilla (lähialue!). Tarvitsemme painostaa kuntien väliseen yhteistyösopimukseen ja valtiovallan tulee taata palveluiden perusrahoitus, joka takaa pysyvän toiminnan.

Tämä on vain pisara. Se ei poista tätä syöpää mikä syö meidän yhteiskuntaa. Ennen kuin ihmiset oppivat elämään toisten kanssa, ennen kuin he oppivat empaatia toisille, me vain pystymme tarjoamaan laastarit. On hyvät laastarit, mutta vain laastarit. Täynnä empatiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat